Kuvan kaltaisia taloja on tuolla kylällä 5-6 kappaletta. Nämä oli aikoinaan työläisten asuntoja.Kaksikerroksisia rakennuksia missä oli asuntoina 2h + k.Ilman mitään mukavuuksia.WC oli pihalla , samoin kaivo.Ihmiset viihtyivät näissä taloissa, osa ei halunnut muuttaa vaikka moderneja asuntoja oli tarjolla.Muutama talo on myyty ja omistajat ovat rempanneet niistä kesäasuntoja joita vuokraavat edelleen. Tämä kuvan rakennus sijaitsee Sapelissa ja todella sääli että rakennus saa lahoa paikalleen. Kivijalka tehty osittain kuonakivestä mitä aikoinaan syntyi metallin sivutuotteena. Kuonakivi on tuo mikä näkyy vihreänä ja sinisenä. Todella kaunista kiveä.Kylä kukoisti 60-70 luvulla jolloin Wärtsilän rautatehdas työllisti parhaimmillaan 1200 henkilöä. Ihanaa aikaa, ihmiset voivat hyvin,kylä oli aktiivinen, urheilu ja jalkapallo yhdisti niin monia. Kaikki tuo on taakse jäänyttä kun rautatehdas vaihtoi monta kertaa omistajaa ja nyt täysin lopettanut toimintansa.Todella sääli, kaunis saaristokylä millä olisi ollut potentiaalia kasvaa ja kehittyä.Ihme tarvitaan jotta sinne saataisiin lisää asukkaita eikä vain kesävieraita.Mutta pysyviä asukkaita ei saada koska ei ole työpaikkoja. Näin valitettavasti on monessa paikassa.Jos ette ole käyneet Taalintehtaalla kannattaa ehdottomasti poiketa . Upea paikka varsinkin kesäaikaan.
-Lena, Bruksflickan-
ps.Blogini nimi tulee tämän kylän lyhenteestä. Ruotsiksi Dalsbruk,josta me käytämme lyhennettä Bruke.
Ja minähän olen Bruksflickan ja ylpeä siitä.
Post a Comment
Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!