Nokka kohti Lontoota.Lähtö 6.35 SASin koneella Tukholman kautta Lontoseen jossa olimme hieman 9 jälkeen paikallista aikaa. Edessä 5 ihanaa päivää.
Lentokentältä matka kaupungille sujuu mukavasti Heatrow express junalla.Edestakainen lippu maksaa vajaa 30 puntaa.Lipun voi ostaa netistä etukäteen ja sitä ei kannata heittää pois kun vasta sitten kun on päässyt kaikista porteista läpi. Sitä tarvitaan kahteen otteeseen.
Paddingtonin rautatieasema on Lontoosta länteen suuntautuvan rautatieliikenteen pääteasema. Se sijaitsee Lontoon keskusta-alueen länsipuolella ja avattiin vuonna 1854. Asemalta on junayhteyksiä esimerkiksi Heathrow’n lentokentälle, Cornwalliin, Plymouthiin, Exeteriin, Bathiin, Bristoliin ja Etelä-Walesiin sekä moniin Lontoon länsipuolisiin lähikaupunkeihin ja lähiöihin. Asemaa käyttää vuosittain yli 34 miljoonaa matkustajaa.
Joulu saapunut Heatrow lentoasemalle (terminaali 2)
Sinne jää Lontoo
Yö pilvien päällä
Sinne jää Tukholma
Menomatka sujui kuten suunniteltiin. Paluumatka alkoi mennä pieleen jo pari kuukautta ennen matkaa.Paluu oli suunniteltu Wizz airin koneella Lutonista Turkuun. Sain sähköpostia missä mainittiin että Tanjan matka on muutettu Lutonista Osloon. Niinpä Osloon?
Soitin välittömästi Wizzin asiakaspalveluun ja palvelu oli englanniksi. Sain puhelimeen jonkun joka puhui murtaen englantia. Selitin asian ja he kysyivät mikä on ongelma? Selitin että Oslo on eri maassa kuin Turku. Ei ymmärtänyt. Kysyin mihin minä sitten matkustan. Ei löytänyt mun tietoja mistään. Ainoa mitä osasi sano oli " can you repeat your name". Toistin sitä 5 kertaa , ei löytänyt tietojani. Paiskasin luurin korvaan. Pistin Tanjan soittamaan sinne seuraavana päivänä. Tuloksena että peruutimme paluumatkan. Tilasin uudet paluumatkat SASilta. No paluu Lontoosta Tukholmaan sujui aikataulussa. Suunniteltu lähtö Turkuun piti olla 23.30. Lähtöä siirrettiin aina ½ tunnilla ilman selitystä. Loppujen lopuksi 01.30 ilmoitettiin että lento peruutettu. Meitä oli asemalla koneellinen suomalaisia jotka olivat aivan kypsiä tuossa vaiheessa.Tiskillä kaksi virkailijaa joka olivat ihan pihalla. Loppujen lopuksi selvisi että koneessa tekninen vika ja kaikki matkustajat buukataan seuraavan päivän lennolle. Ei olisi muuten ollut väliä mutta olin menossa sairaalaan seuraavana pävänä ja pakko päästä aamu koneella kotiin. Minä sain sille lennolle lipun ja Tanja joutui stand by listalle. Oli kivat fiilikset kun ensin menimme hakemaan laukut ja raahauduimme hotelliin. Muutama kaunis sana pyöri mielessä.Kolmen tunnin unien jälkeen eikä niin freesinä raahauduttiin takas inchekkaukseen.Sekään ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan mutta lopuksi olimme molemmat aamu 7.00 koneessa.
Maarianhaminan ylläVihdoinkin kotona
Tähän päättyi tämänkertainen Lontoon matka ja seuraavaa odotellessa.
//Lena
Post a Comment
Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!