Sky Garden

Sky Garden on Lontoon yksi korkeimmista rakennuksista. (155m). Kattopuutarhasta näkee koko kaupungin ylle. Voin vain kuvitella miltä tuo esimerkiksi näyttää uuden vuoden ilotulituksen aikaan.Rakennuksessa sijaitsee myös kolme ravintolaa.Me söimme lounasta ravintolassa mikä oli aivan rakennuksen ylimmässä kerroksessa(37).Puutarha on kerroksessa 35.



Näköalatasanteella kerros 35. Huikeat näkymät kaupungin ylle.
Puutarhaan  ei vaan niin kävellä sisälle vaan sinne on varattava liput etukäteen jotka toki ovat ilmaisia.Kuten monessa muussakin Lontoon kohteessa on täälläkin turvatarkastukset läpivalaisulaitteineen ja ymmärrän kyllä miksi. Kasvit sinäänsä olivat pettymys jos odottaa jotain henkeä salpaavaa kukkamerta.Ja puutarhuri taisi olla lomalla koska siistimisen varaa olisi. Mutta tunti kannattaa varata aikaa jos haluaa nähdä kaupungin linnun lailla. Vaikka itsellä huimaa korkeissa paikoissa täällä sitä oloa ei tullut. Lasitetulla tasanteella oli kiva hengailla ja ihailla maisemia.















Itse rakennukseen otetaan vain tietty määrä ihmisiä joten tungosta ei pääse syntymään.Mikäli varaat pöydän jostain ravintolasta ei erillistä pääsylippua tarvitse.Varaus tarkistetaan ennen turvatarkastusta.

Matka jatkuu.Pysy mukana.

//Lena


Post a Comment

Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!

Instagram

Lena Blankenstein-Holmström. Theme by STS.