Pohdintaa elämästä ja työstä

Pitkän työuran tehneenä (44v) ja monessa eri työyhteisössä olleena huomaan miten ihmisten käyttäytyminen ja ryhmässä toimiminen on muuttunut.Työyhteisössä on tietyt  säännöt päämäärän saavuttamiseksi.Mutta mitä  jos ei ryhmä pysy kasassa ja
dynamiikka repeilee?

Ryhmän saavutukset voivat olla erilaisia kuin on tarkoitus. Sitä voi hankaloittaa tai se voi myös edesauttaa kun ryhmässä on eri tyyppisiä, - ikäisiä ja eri taustoista tulevia ryhmänjäseniä. Toisilla pitkä työhistoria, toiset vasta uran alussa.Kaikkia pitää kunnioittaa. Olemme samanarvoisia halusimme sitä tai ei. Se on jokaisen perusoikeus.


Ryhmädynamiikka voi helposti myös horjua mikäli hankalista tilanteista ei päästä yli tai niistä ei pystytä puhumaan. Myöskin yksi ainoa vahva ihminen pystyy tuhoamaan ryhmän sisäisen dynamiikan mikäli muu ryhmä ei pysty vastaamaan haasteeseen. Sääli koska usein miten taustalla on ihminen joka kantaa hartioillaan muuta painolastia kuin pelkkä työyhteisön asettamat tavoitteet ja tapa sen toteuttamiseen. On myös riski että heikko ryhmän jäsen/jäsenet kopioivat käytösmallin vahvalta jäseneltä ja tällä haetaan hyväksyntää. Unohdetaan tavallaan se oma itse ja kuka minä olen. Sama kuvio on varmaan kaikille tuttua jo ala-asteelta jolloin haettiin hyväksyntää ryhmässä. Ja sama jatkuu yläasteella kun oma identiteetti on ihan hukassa.Myöskin välillä näkee miten myös aikuinen ihminen alentuu "teiniasteelle" mikäli omaa tahtoa ei saa läpi.

Ryhmä tai osa sen jäsenistä voi myös käyttää aikansa täysin oman edun tavoitteluun välittämättä velvollisuuksistaan työnantajaa ja ryhmää  kohden.

Hankalissa tilanteissa moni ottaa kaiken hyvin henkilökohtaisesti ja käytös muuttuu sen myötä. Tällöin keskitytään täysin epäolennaisiin asioihin ja se laukaiseva tekijä unohtuu täysin. Ryhmä alkaa kuohumaan. Ja tästä tilasta on hankala päästä eteenpäin. Asia kiertää kehää ja ulospääsyä on vaikea löytää.Tulee lumipalloefekti ja osa ryhmästä ruokkii sitä lisää koska jollain tavalla nauttii siitä. Alkaa voimakamppailu kuka selviää voittajana ja siinä matkan varrella unohtuu kaikki muu. Ryhmän jäsen tai peräti koko ryhmä käyttää koko voimavaransa tähän kamppailuun missä loppujenlopuksi ei ole voittajia vaan ainoastaan häviäjiä. Ihmisen elämä on niin lyhyt niin miksi täyttää sitä epäolennaisilla asioilla millä ei ole mitään merkitystä. Se syö ihmistä sisältä ja se näkyy myös ulospäin. Ja se myös syö työn ulkopuolista elämää ja mahdollista perhe-elämää/parisuhdetta.

Jos ajatellaan että keskimäärin ihminen tekee 40 vuotta töitä = 2080 viikkoa= ( 5 pvä /vko) 10 400 pvä = ( 8 h /pvä) 83 200h.

Eikö nämä minuutit/tunnit pitäisi käyttää parhaalla mahdollisella tavalla. Olemalla iloinen asioista mitä on. Työpaikka, koti, mahdollinen perhe/parisuhde. Miksi näiden kustannuksella käytetään edes minuutti asioiden vääntämiseen ja hankaloittamiseen, oman edun tavoittelemiseen välittämättä ryhmän muista jäsenistä ja miten se heihin vaikuttaa.Oman navan tuijottelu ei kanna pidemmän päälle.

Oma pahaolo ei saisi rasittaa ryhmää. Se pahaolo
pitäisi purkaa muualla. Mikäli itse ei näe valoa tunnelin päässä pitää apua hakea ulkopuolelta.Vaikka monta kertaa nauramme amerikkalaiselle tyylille että jokaisella on terapeutti on se omasta mielestäni
 tarpeellinen jos ei ole ketään kenen kanssa purkaa lukkoon mennyttä tilannetta/tunnetta.Ulkopuolinen ihminen pystyy näkemään asiat aivan eri tavalla koska välissä ei ole tunnesiteitä.Mikäli pahaolo jatkuu kannattaa pohtia muita elämänvalintoja. Auttaisiko uusi harrastus, työpaikan vaihto, paikkakunnan vaihto.Edelleen koska elämä on tavallaan hirmu lyhyt ei kannata tehdä asioita mikä aiheuttaa  pelkkää pahaa oloa.Meillä on myöskin velvollisuuksia halusimme tai ei. Itsemme,läheiset sekä työpaikka.Kaikkeen kolmeen täytyy keskittyä ja tehdä parhaansa.

Kannattaisi iloita pienistä asioista eikä kurkotella kuuta taivaalta. Sosiaalinen media myös lyö lisää paineita suorittamiseen. Siellä on niin helppo hehkuttaa miten kaikki ovat niin kauniita, rikkaita ja onnellisia. Sinne on helppo laittaa vaikka mitä ja ihmiset uskovat kaiken. Ollaan kateellisia vaikka emme yhtään tiedä onko se totta vai tarua. Voi olla totta tai kaikki on pelkkää harhakuvitelmaa ja kulissia. Meidän ei tarvitse kilpailla keskenämme ryhmän sisällä eikä myöskään sen ulkopuolella. Aivan turha olla kateellinen naapurille/ryhmän jäsenelle koska emme tiedä mikä se totuus on. Ihminen  menee kotiin ja sulkee oven. Onko ihminen se mitä esittää vai onko jotain muuta. Mistä tiedämme onko ihminen aito? Se on vaikeaa. Paljon on vaikeita/ vaiettuja asioita ja kaikki ne myös vaikuttavat ryhmässä toimimiseen halusimme tai emme.

Elämää pitäisi elää juuri nyt eikä sitten kun........ Mitä jos ei sitä päivää koskaan tule? Turha sitä on sitten katua kun on 3 m mullan alla.Toki itse en aio olla mullan alla vaan tuhkana jossain taivaan tuulissa tai meren syövereissä.

Meillä ihmisolennoilla on kumma tapa suunnitella asioita pitkälle mikä on tietyissä asioissa todella hyvä mutta hetkessä elämistä ei pidä unohtaa.Mä olen ajatellut eläväni 101 vuotiaaksi( 36 865 pvä = 884 760 h = 58 085 600min = 3 185 136 000 sek) ja kaikki loput sekunnit/ minuutit olen ajatellut eläväni täysillä. Täyttää ajan asioilla mistä nautin (pääsääntöisesti).Vähemmän nautittavista asioista kuten ikkunanpesusta, auton tankkauksesta, ruokakaupassa käymisestä yritän myös löytää niitä kivoja puolia. En halua olla vihainen ja katkera koska se näkyy ihmisestä ja haluan olla rypytön tosi kauan.

Yrittäkää ihmiset ymmärtää että kaikkea ei saa mitä haluaa. Edes raha ei sitä asiaa ratkaise eikä tee onnelliseksi. Se toki helpottaa elämistä mutta se ei ole onnellisuuden tekijä. Onnellisuus löytyy meidän ympäriltä, ihmisestä itsestään  ja sieltä syvältä itsestämme kun laitamme arvomaailmamme järjestykseen. Sitä ei kukaan sinulle tarjottimella voi tuoda eikä kaupasta sitä voi ostaa.


//Lena

Kannattaa laittaa peili siihen pöydälle ja katsoa itseään. Olenko onnellinen ja jos en mitä sille voi tehdä. Olet sen arvoinen että teet tämän itsellesi. Älä jätä mitään puolitiehen.

 

PS. Tämä pohdinta ei perustu mihinkään tieteellisen tutkimukseen ihmisen onnellisuudesta ja elämästä.Perustuu omaan pohdintaan näin liki 60 vuotiaan silmin .