Hapanjuurileipää

Viime vuosi oli aika työpainoitteinen joten esimerkiksi hapanjuurella  leiominen oli pitkään tauolla. Olen tainnut viimeksi leipoa hapanjuuresta vajaa vuosi sitten. Aloitin innolla tämän harrastuksen 2018 syksyllä ja silloin tein itselleni ruisjuuren. Nyt tuo juuri ollut  jääkaapissa lasipurkisssa.


Eli tämän näköinen juuri oli kun avasin kannen.En ole tehnyt sille mitään koko aikana. Pinnalle on muodostunut tummaa nestettä eli hootsia( engl. hooch) joka suojaa juurta.Hootsi on alkoholia ja siltä se myös tuoksuu. Mikäli juuri olisi ollut homeessa olisi se pitänyt heittää roskiin. Sitä ei pelasta enään mikään. Mutta tämä juuri oli ihan kuosissa.
Kaadoin nesteen pois ja otin juurta 20 gr puhtaaseen purkkiin ja aloin ruokkimaan sitä. 40 gr ruisjauhoja sekä 40 gr keitettyä vettä ( noin 27 astetta). Sekoitus ja uuniin minkä on asunnon lämpimin paikka.Seuraavana päivänä aloin ruokkimaan vehnäjauhoilla ja vedellä.
Juuri oli valmis leivontaan 6 päivän jälkeen.
Kohoamassa leivinliinan alla.Illalla meni jääkaappiin kylmälepoon.Paistoin sen seuraavana aamuna.
Omasta mielestä aivan täydellinen leipä. Voita päälle ja kylmää maitoa. Ihan parasta.


 Leivän viiltelin partakoneen terällä.
Paistoaika 50 min. Ensin 250 astetta ja puolessa välissä vähennetään 220 asteeseen. Paistan kaikki leipäni vanhassa rautaisessa paistinpannussa.Pohjasta tulee todella rapea.
Eilen illalla paistoin vielä vaalean leivän jossa taikinan joukossa hunajaa sekä oliiviöljyä.Tämän maku muistutti lapsuuden hiivanleivästä jota sai meidän paikallisesta leipomosta.

Olen osan juuresta kuivattanut ja säilytän sitä lasipurkissa. Näin se säilyy vuosia.Kaksi juurta on jääkaapissa josta se parin päivän ruokinnalla elpyy taas leivontaan.
En jaa näiden leipien ohjeita koska ovat Elisa Kuuselan kirjasta Leipävallankumous.
Mutta jos innostutte leipomaan niin netti on täynnä ohjeita. Oman juuren tekeminen on äärettömän helppoa ja niin on myös leipominen. Nyt kun on aikaa on tämä osa päivän rutiineista ja kiva puuhastella vaikka mies ihmetteli miten ihmeen kauan voi yhden leivän tekeminen kestää. Viitaten siihen kun se juuri oli meidän uunissa monta päivää.


Leipomisen iloja.

//Lena

Post a Comment

Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!

Instagram

Lena Blankenstein-Holmström. Theme by STS.