Aina ei leipominen suju niin sutjakkaasti. Bongasin netistä tiikerikakun ohjeen ja lopputulos ihan kaamea. No mitä sitten?
Irtopohjavuoan pohjalle pala leivinpaperia ja reunat joko leivinpaperilla tai reunamuovilla.
Murustin kakun ja laitoin sen vuoan pohjalle. Painelin sen tiiviiksi. Kostutin pohjan nesteellä mitä tuli sulatetuista mansikoista. Lisäsin hieman maitoa. Nestettä oli noin 1½ dl.
Kostutetun pohjan päälle soseutetut pakastemansikat. Niitä oli noin 2-3 dl
Täyte
3 dl kermaa vaahdotetaan
Makeuta blendatulla karppisokerilla maun mukaan.
Lisää vaahdon joukkoon 1 rkl vanilja-aromia
1 rasia maustamatonta tuorejuustoa vatkataan kermavaahdon joukkoon
3 liivatelehteä liotetaan kylmässä vedessä
2 rkl kuumaa vettä minkä joukkoon liivatteet lisätään.Sekoita hyvin
Anna ihan hetki jäähtyä ja vatkaa se kermajuustoseoksen joukkoon.
Kaada vaahto kakun päälle ja tasoita pinta.
Itse lisäsin pari tippaa pinkkiä elintarvikeväriä vaahtoon.
Pintaan tein kuviot tikulla minkä kastoin elintarvikeväriin.
Jääkaappiin noin 3 tunniksi.
Nyt lopputulos oli hyvä.
Tällaisen juustokakun pohjana toimii mikä tahansa karppileivonnainen minkä voi murustaa.
Tai sitten paistaa pohjan erikseen.Taikina mikä tahansa VHH piirakkapohja.
-Lena-
Post a Comment
Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!